Kaija Kiessling puhe Turussa vappuna 2006

1.5.2006

SKP:n varapuheenjohtaja Kaija Kiessling 1.5.06:
Vappuna Liljan patsaalla Turussa

Vaikka maassamme valtaeliitti pyrkii omimaan tämän työväen kansainvälisen solidaarisuuden päivän milloin kevään, milloin opiskelijoiden, milloin piknikretkien tai muutoin vain suomalaisen työn juhlaksi, ei siitä tosiasiasta päästä mihinkään, että toukokuun ensimmäistä vietetään kautta maailman edelleen vahvasti työtätekevien kansainvälisen solidaarisuuden, työn, tasa-arvon, demokratian, oikeudenmukaisuuden ja rauhan tunnusten alla. Siitä esimerkkinä täällä meitä tervehtivät Iranilaiset toverit ja heidän kommunistinen puolueensa.
Tänä vuonna tälle viikonlopulle on järjestetty kautta maailman lukuisia marsseja ja mielenosoituksia Irakin sotaa vastaan aivan kuten oli maaliskuussa sodan alkamisen 2-vuostipäivän aikoihinkin. Demokratian ja terrorismin vastaisen sodan nimissä Irakiin suunnattuun hyökkäykseen lähtenyt USA osoittaa tänään mitä selvimmin olevansa sellainen imperialistinen mahti, joka haluaa pitää itsellään maailmanpoliisin roolin. Samalla se hioo valmiuksiaan milloin milläkin tekosyyllä ja valheellisin perustein jo seuraavaa uhkaamaansa hyökkäystä vastaan, tällä kertaa kohteena Iran.
Turhaan eivät eilen kymmenet tuhannet ihmiset – monet tunnetut julkisuuden henkilöt marsseissa mukana – osoittaneet New Yorkissa Manhattanilla mieltään USA:n Irakin sotaa vastaan.
USA:ssa rauhaliike on kasvamassa kaiken aikaa, eikä ihme, sillä täysin valheellisin perustein Irakiin lähetetyt joukot menettävät päivä päivältä tuhansia sotilaitaan ja aivan turhaan. Sillä ei demokratiaa Irakiin viedä. Sen sijaan poikiaan, miehiään, veljiään, isiään kaipaavat sadat tuhannet ihmiset USA:ssa nyt kahden vuoden sodan jälkeen. Jokaisella kaatuneella sotilaalle on nyt omaisia ja ystäviä, jotka eivät hyväksy Bushin ja hänen esikuntiensa politiikkaa. Sen seurauksena onkin Bushin kannatus maassa pudonnut kaikkien aikojen pohjalukemiin. Sitä ei tarvitse ihmetellä.
Eliitti haluaa Natoon
Ihmetellä sen sijaan täytyy, että maamme ulkopolitiikkaa ollaan vähä vähältä viemässä saman sotilasliiton helmaan, jota USA selvästi johtaa. Liisa Jaakonsaaren väite siitä, että voisimme olla vaikuttamassa Naton politiikkaan jos olisimme ytimessä mukana, on asiallisesti naurettava väite. Eipä siinä yhteisössä kaivata Suomen kannanottoja eikä päätöksiä muuhun kuin aikanaan joukkojen lähettämiseen tilanteessa, jossa USA haluaa laajempaa liittolaisjoukkoa Naton nimissä mukaansa maailmanvalloitukseen.
Se on sellaista seikkailupolitiikkaa, että Suomen ainoa mahdollisuus on viimeisestä siirrosta eli jäsenyydestä pysyä ehdottomasti erossa. Samalla jatkuva lisävarustelu Nato-hankkeisiin liittyen on peruttava ja purettava suunnitelmat ja päätökset niihin liittyen. Suomen kansan enemmistöhän on ollut ehdottomasti sen kannalla, että maamme tulee pitää puolueettomana ja irti Natosta. Nato - hankkeiden myötä emme sitä ole, ja näin on kansan enemmistön mielipidettä jo pitkään hallitusten ja eduskunnan taholta aliarvioitu ja väheksytty. Sanoihan Paavo Lipponen aikanaan tunnetut sanansa, ettei kansa ymmärrä.
Kansan enemmistön mielipide syrjäytetään
Suuri kysymys, jossa hallitus ja eduskunta ovat kävelemässä kansan enemmistön mielipiteen yli, on suhde EU:n perustuslakiin. Aivan tuoreimpienkin tutkimusten mukaan on Suomen valtiojohdon ajama perustuslain ratifiointihanke edelleen vastoin kansalaisten enemmistön tahtoa. Kyse on laista ja menettelystä, joka edellyttäisi kaikkien jäsenmaiden hyväksyntää. Nyt laki on jo kahdessa maassa äänestetty nurin, joten enää ei ole edes mitä ratifioida. Kukaan ei tiedä mikä mahdollinen perustuslaki tulisi olemaan, joten mitä meillä eduskunta edes hyväksyisi.
Hallitus asettaa maamme tässä hoopoilussa täysin naurettavaan asemaan, vaikka ministerit kuvittelevatkin olevansa fiksuja. Tosiasiassa tuntuisi olevan toisin.
Kyse on ryhtiliikkeestä, jolla hallitus pyrkii pönkittämään maamme roolia sen astuessa EU:n puheenjohtajamaaksi heinäkuun alussa. Pitää olla tarpeeksi monta jalokiveä kruunussa, jotta voi loistaa. Siihen eivät riitä ns. ’alhainen korruptiomaine’ – jonka todenperäisyys on kyseenalaistettu jo monin tavoin - siihen ei riitä julkisen sektorin meneillään oleva alasajo – sekin täysin kansan enemmistön mielipiteen vastaisesti – eivätkä jalokiviksi riitä hyvät tulokset koululaisten Pisa-vertailussa – niin kauan kuin niitä nykymenolla enää on. Tarvitaan vielä rajummin loistavia kiviä hallituksen maineeseen.
Valtaeliitti ja hallitus tarvitsevat läheistä suhdetta Natoon, johon ollaan entistä tiiviimmin kytköksissä kriisinhallintajoukkojen muodossa. Eikä pidä unohtaa, että silloin Nato tarvitsee omia tukikohtia Suomeen – nythän jo Viro rakentaa Nato-koneille sopivia kenttiä.
Suomessa Naton vaatimuksiin on mentävä silloin samalla tavalla mukaan.
Hallitus haluaa pikaisen perustuslakiratifioinnin – siitä julisti Paavo Lipponen teesinsä jo heti presidentinvaalia seuranneena päivänä. Samoin se tarvitsee edellytyksiä EU:n palveludirektiivin toteuttamiseksi, jos se tulee vahvistetuksi. Siksi valmistellaan julkisien sektorin kilpailutusvalmiuksia menossa olevalla kunta- ja palvelurakennehankkeella.
Uusin jalokivi lienee se, että seuraavasta ydinvoimalahankkeesta keskustellaan jo avoimesti kynnyksenä seuraavaan hallitusohjelmaan. Tässä Vihreä puoluekin on muuttanut linjaansa ja pitää hallitukseen pääsyä nyt tärkeimpänä asiana, siinä saa mennä vaikka periaate ydinvoimasta. Tässä jälleen Suomen valtaeliitti liehittelijöineen haluaa olla poikkeuksellinen lukemattomiin muihin maihin nähden ja on lisäämässä näillä näkymin ydinvoimaa, vaikka monet maat ovat ottaneet selkeän kielteisen kannan asiassa.
Kuntahanke uhkaa palveluja ja työntekijöiden asemaa
Nykyinen eduskunta ja hallitus ovat lukemattomissa asioissa ohittaneet kansalaismielipiteen ja sen kuulemisen suurissakin asioissa. Voidaan sanoa maamme itsenäisyyden ajan suurimmaksi kunnallisen lainsäädännön hankkeeksi meneillään olevaa puitelakihanketta. Se sisältää tavoitteet ja keinot kuntien liitoksista ja tähtää palvelujen yksityistämiseen. Kyseessä on kovalla kiireellä ajettava hanke, joka sekin aiotaan saada hyväksytyksi ennen puheenjohtajakauden alkua. Tällaisella kiireellä näin ison asian valmistelu on edelleen retuperällä. Osoituksena on se, että jopa hallitus on itsekin joutunut siirtämään aikataulua jossain määrin. Koko hanke olisi siirrettävä seuraavalle vaalikaudelle, jotta se ehtii myös kansan käsittelyyn ja keskusteluun vaalien yhteydessä.
Huolestuttavinta on, että kuntien kohtaloita ollaan nyt puitelain avulla ohjaamassa entistä suuremmiksi ja epädemokraattisemmiksi alueiksi. Jos kohta ei nytkään kunnallinen lähidemokratia ole päässyt kukoistamaan, on sen jälkeen turha puhua lähidemokratiasta, lähipalveluista, lähikouluista, kun kyläkoulut ja syrjään jäävien alueiden palvelut hävitetään. Suuret alueet tulevat asiallisesti asuinkelvottomiksi. Vain laitosmaiset tuottajatilat elättävät joitain ihmisiä, keskisuuret tilatkin jo häviävät, ja näiden myötä kaupat ja muut viimeiset palvelut, joita vielä nykykunnassa saattaa olla. Kaikkea perustellaan sillä, etteivät pienet kunnat pärjää. Sen mukaan suurien kuntien tulisi pärjätä.
Mutta kun näinkään ei ole. Päinvastoin ihmiset voivat niissä pahoin, työmatkat ovat myös pitkiä jos töitä on, asuminen ja elämä on kallista ja palvelut vähenemässä julkiselta sektorilta. Se ei ole kansalaisten etu. Myöskään suuruuden ekonomia ei toimi, suuret kunnat ovat samanlaisessa talouskurimuksessa kuin pienetkin. Jos kaksi köyhää menee naimisiin, tuleeko siitä yksi rikas perhe? Näinkin sen voi kysyä!
Kyseisen puitelain ohella on edelleen täysin avoinna työntekijöiden asema tässä myllerryksessä. Kuntatyönantaja on jo julistanut kuukausia sitten, että kunnissa on toimintojen yhdistämisessä lähdettävä siitä, ettei kaikkia työntekijöitä rekrytoida enää jatkossa, vaan osa jää automaattisesti ilman työtä jatkossa. Tämä on suoraan sanottu kuntatyönantajan ohjeistuksessa. Mutta ammattiliitot pohtivat nyt vain työryhmien asettamista ja valvontaa, vaikkei siihen ole jatkossa asiallisia mahdollisuuksia. Siihen on perustunut myös kuntien työntekijöiden virkasuhteiden muuttaminen työsopimuksiksi, jotta työntekijöistä pääsee vähemmällä eroon .
Maamme on nyt rikkaampi kuin koskaan. Viime vuonna pörssiyhtiöiden osakkeenomistajat kuittasivat osinkoina yhteensä 8380 miljoonaa euroa. Se on uusi ennätys. Osinkojen määrä on kahdeksankertaistunut pörssiyhtiöissä 10 vuodessa. Vuodesta 1996 lähtien ovat pörssiyhtiöt rikastuttaneet omistajiaan 42,6 miljardilla eurolla.
Myös muut kuin pörssiyhtiöt ovat jakaneet mittavia osinkoja omistajilleen, jopa pörssiyhtiöitä enemmän. Vuodesta 1996 lähtien on jaettu osinkoina lähes 86 miljardia euroa. Ja kaikki tämä niin, ettei näiden miljonäärien tarvitse maksaa näistä veroa. Sen paremmin pörssiosakkeiden myyntivoitoista kuin suurista omaisuuksista ei joudu verolle, kuten maksavat eläkeläiset ja kaikki pienituloiset ihmiset.
Terveisiä ministeri Hyssälälle
Suomessa suuria rikkauksia suojellaan näin laillisesti monin sellaisin pykälin, jotka eduskunta on vahvistanut ja hyväksynyt. Jälleen vastoin kansan valtaenemmistön etuja. Samanaikaisesti on viimeisen kymmenen vuoden aikana leikattu valtionosuuksia kunnilta, on tietoisesti pienennetty julkisen sektorin osuutta koska EMU-kriteerit vaativat sen. Sen vuoksi on maassamme niin vanhustenhuolto, terveydenhuolto hoitotakuusta huolimatta, lasten päivähoito ja monet sosiaaliturvan sektorit suurissa vaikeuksissa. Nyt ministeri Liisa Hyssälä vielä kehtaa päivitellä lauantain tv-lähetyksessä ”kankeaa budjettikäytäntöä, joka ei salli reagoida nopeasti tällaisiin tilanteisiin, mitä nyt vanhustenhuollossa on noussut esiin”. Katsokoon Hyssälä peiliin ja kysyköön missä on kankeuden syy. Kyse on poliittisesta tarkoituksenmukaisuudesta karsia palveluja yksityistämisen vahvistamiseksi. Ei tässä olisi tarvittu nyt mitään äkkinäisiä ratkaisuja – siksi monta vuotta on mm. vanhustenhuollon huono tilanne ollut kaikkien tiedossa. Jo toistamiseen mm. hoitohenkilökunnan lisäämiseksi jätettiin ministeriölle yli 120 000 nimen adressi.
Jos käytäntö on huono, on käytäntöä muutettava niin, että palvelut toimivat, ministeri Hyssälä. Ei nyt selittely pidä kutiansa. Mutta kyllä ministeri itsekin sen tietää – eipä sillä paikalla muutoin olisikaan.
Nyt on ihmisten lähdettävä liikkeelle näissä asioissa. Elleivät liitot aja asiaa, ellei eduskunta muista tai kuuntele isäntäänsä, on tehtävä kyltit ja mentävä toreille ja turuille näiden asioiden vuoksi.
Jos meille vielä sanotaan, ettei ole rahaa, tai että järjestelmä kankeudessaan estää tilanteen korjaamisen, on todettava se olevan valhetta. Tarvitaan uudet päättäjät. - Ellei pysty tekemään oikeita päätöksiä, ellei tee työtään kunnolla, on ansainnut lopputilin myös eduskunnasta.
Kansa voitti kadulla Ranskassa nuorten työntekijöiden työsuhdeturvan heikennykset. Hallituksen oli annettava tällä kertaa periksi. Tai aivan kuten Englannissa oli parin päivän kuluttua 1,5 miljoonaa ihmistä kadulla sen jälkeen kun hallitus ilmoitti julkisen sektorin työntekijöiden eläkeiän nostamisesta 65 vuoteen. Meille kerrottiin siitä tasan yksissä uutisissa! Kysypä miksi! Meillähän pitäisi olla puolueeton tiedonvälitys! Toki tiedämme, että sekin on valjastettu tarkoituksenmukaisesti palvelemaan vallanpitäjiä, vallassa olevia, eliittiä, jonka edut ovat vastakkaiset kansan, tavallisten ihmisten etujen kanssa. Me olemme täysin eri joukossa niinistöjen ja hänen kaltaistensa kanssa. Maassamme on entistä suurempi jako köyhiin ja rikkaisiin, samalla kun todellinen luokkaero on ja pysyy tässä järjestelmässä. Pörssikeinottelijat eivät kuulu työtätekeviin, vaan koroillaan eläviin. Niin kauan kuin joudumme työllämme elättämään miljonäärejä, niin kauan kuin kansan ääntä ei päätöksenteossa kuulla, niin kauan kuin lasten huostaanotossa ja vanhustenhoidossa tehdään tarjouskilpailuja siitä kuka halvimmalla hoitaa – niin kauan ei toteudun tasa-arvo, oikeudenmukaisuus, ei demokratia.
Naisten työn aliarvostus
Naisten työn aliarvostus on tunnettu tosiasia siitä huolimatta, että naiset saivat äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden jo 100 vuotta sitten. On niin, että naisten tasa-arvo on jäänyt lähes sille tasolle.
Naisten euro on 80 senttiä. Työttömistä Varsinais-Suomessa on naisia enemmän kuin miehiä. Erityisesti se korostui vast’ikää Liedossa, Raisiossa ja Naantalissa. Määrä- ja osa-aikaisissa työsuhteissa olevien työntekijöiden määrä on maassamme OECD-maiden huippua. Tosiasia on myös se, että pätkätyöntekijöistä enemmistö on naisia. Alle 30-vuotiaista jopa yli 50 % on pätkätyössä. Näin on myös valitettavasti julkisella sektorilla.
Myös kotikaupunkimme Turku kuuluu siihen työnantajajoukkoon, joka on ansioitunut pätkätyösuhteissa. Viime viikolla kuulin juuri terveydenhuollon työntekijältä, miten pätkätyösuhteita on kirjoitettu jo 14 vuoden ajan yhdelle ja samalle ihmiselle. Kaikki ei läheskään sijaisuuksia, vaan avoimen vakanssin hoitoa myös. Suunnitteilla olevat kaupungin organisaatiomuutokset ylläpitävät tätä käytäntöä, sillä muutoksen yhteydessä on helpointa päästä työntekijästä kun ei tarvitse enää uusia määräyskirjaa. Tiedossani on myös, että tietyillä aloilla terveydenhuollossa ollaan jatkossa tekemässä vain tarkasti määräaikaisia työsuhteita. Mihin muuhun sillä tähdätään, kuin jatkossa palvelujen ulkoistamiseen, kilpailutukseen ja yksityistämiseen. Ja on jälleen huomattava, että puhumme naisista työntekijöinä. Vallassa olevat hallituksen ja eduskunnan ns. työväenpuolueet eivät ole asiaa halunneet korjata. Päinvastoin hallitusohjelmassa seisoo kaukainen vuosi 2015, johon mennessä tulisi palkkaeroja vähentää nykyisestä erosta 20 % verran – ei siis suinkaan kokonaan. Muuta työnantajaosapuoli on jo ilmoittanut, että tavoite on aivan liian suuri, se on mahdoton toteuttaa. Ei muka onnistu!
Kyseessä ei ole mikään sukupuoliskysymys, vaan tasa-arvoasia. Kuuluuko se vielä työväenliikkeen ja ay-liikkeen ihanteisiin?? Halutaanko tasa-arvoa vai onko se sanahelinää. Asia kuuluu koko työväenliikkeelle samoin kuin kysymys muista työsuhde- ja palkka-asioista. Ay-liikkeen ei tule olla hallituksen etäpääte ja jatke, vaan edustamiensa työntekijöiden näyttö ja äänitorvi. Näppäimistön käyttö ja tekstin teko kuuluu työntekijöille, ei ay-pomoille. Tässä ay-johdolla paljon opittavaa, josko se sitä haluaakaan.
Mutta kukaan muu ei työntekijöiden etuja valvo, elleivät työntekijät sitä itse tee. Siinä on muistettava klassikoksi muodostuneet laulun sanat ”Kenen joukoissa seisot – kenen lippua kannat! Ei synny rakkautta ilman oikeutta. Ei synny oikeutta ilman taistelua, ei taistelua ilman yhteistä rintamaa!”