|
Me mielenosoittajat emme ole tänään täällä torilla huvin vuoksi. Me emme laske nyt leikkiä.
Olemme liikkeellä vakavien asioiden vuoksi.
- miten pystymme jatkossa tekemään työtämme parhaalla mahdollisella tavalla,
- miten turvata lapsillemme, sairaille ja vanhuksillemme todella hyvä hoito
- entä miten siivoojat jaksavat työssään sairaaloissa, vanhainkodeissa, kouluissa, päiväkodeissa,
- miten ruoanvalmistus toimii, entä palkkojen laskeminen tai bussien kulkeminen.
Kannamme huolta aidosti ja oikeutetusti m y ö s o m a s t a j a k s a m i s e s t a m m e tässä kovassa paineessa.
Vaikka tämän mielenosoituksen alullepano käynnistyi oman ammattiosastoni (TEHY 202) kevätkokouksessa pari viikkoa sitten, ymmärrämme, miten koko julkisen sektorin työ ja tulevaisuus ovat lujilla. Puhutaan kuntaliitoksista, suunnitellaan palvelurakenteiden uusimisia. Nyt kuntia ohjataan kilpailuttamaan ja hankkimaan yksityisiltä palvelujen tuottajilta työtä - tuottajilta, jotka tekevät siinä liiketoimintaa. Kun kilpailutus menee pidemmälle tai kuntien liiketoiminta valtaa alaa, tulee myös uusi työnantaja, jonka jälkeen työntekijöiden etuudet ja työsuhteet ovat kysymysmerkki. Ei riitä se, että sanotaan kaiken säilyvän ennallaan.
Kun meille vakuutetaan työehtojen säilyvän samana uudella työnantajalla, ja vedotaan siinä liikkeenluovutusmallin mukaiseen tapahtumaan, merkitsee se tämän sopimuksen säilymistä v a i n kyseisen s o p i m u s k a u d e n l o p p u u n . Ay-juristin tulkinta asiassa on, että uuden sopimuskauden alussa on väki tyhjän päällä. Yleissitovuus on loppunut siihen. Silloin ei ole enää kunnallista sopimusta, kun työnantajana on liikelaitos tai yksityinen yrittäjä! Ja usean kunnan liikelaitosmallista ollaan nykyisessä lakiluonnoksessa luomassa sellaista, jossa eivät kunnallinen demokratia ja valvonta enää toimi – kuntalaisvalvonta ollaan ohittamassa lailla. Tällaiset hankkeet ja uhkat tulevat erilaisissa rakennemuutoksissa ja niihin liittyvissä työehdoissa huomioida ja muistaa. Eli missä on työntekijän tulevaisuus? Mihin se pohjautuu jatkossa?
Me tavalliset suoritustason työntekijät teemme kunnissa – myös Turussa – työtä aivan liian pienellä joukolla ja työmme on palkassa täysin aliarvostettu. Samalla on työn tahti kiristynyt ja tullut vaativuudeltaan useimmissa töissä myös kovemmaksi.
Siitä huolimatta, että vuodesta toiseen olemme työssämme joutuneet säästämään, alistumaan pienempiin budjetteihin, pienempiin toimintamenoihin, takavuosina palkattomiin lomiin, kaikesta huolimatta jatkuu tämä sama säästölinja edelleen. Säästöjen loppua ei näy. Kuka niistä hyötyy, mitä niillä rahoitetaan? Missä ne säästöt nyt ovat?
On säästetty milloin sijaispalkkauksessa, milloin tarvikkeissa, milloin tutkimuksissa – kaikki asioita, jotka merkitsevät työn ja hoidon laadussa tason laskua. Liian suuri ryhmä lapsia liian pienellä määrällä hoitajia päiväkodissa toimii juuri siihen asti, kunnes tapahtuu jotain. Kuka silloin on vastuussa? Sama vanhustenhuollossa – puhumattakaan kodeissa yksinään ilman hoitoa ja apua olevista vanhuksista!
Ihminen ja pörssinoteeraus
Tämän päivän tilanne on vuosien tulosta. Arvot ja periaatteet perustuvat entistä vahvemmin rahaan, ne korostavat yksilöllisyyttä ja markkinoita. Sitähän me jatkuvasti ympärillämme opimme. Kaikessa kuunnellaan mitä markkina sanoo, miten tuottavuus kasvaa, miten osakkeet kehittyvät. Pörssi on kova sana, se ohjaa ja keikuttaa meitä!
Mutta mikä arvo ihmisellä on pörssissä? Sitä ei ole noteerattu minkään arvoiseksi. Ei potilaana, joka aiheuttaa vain kuluja, ei työntekijänä, jolle pitää maksaa palkkaa, ei vanhuksena, joka ei ole enää ns. tuottava yksilö keskuudessamme. Siihen se hyvinvointivaltiomme ihanne loppuukin. Tässä voisi puhua jopa pahoinvointivaltiosta.
Mutta ei! Me täällä olevat haluamme ihmisten enemmistön tavoin puolustaa yhteiskunnan varoin tuotettavia julkisen sektorin palveluja ilman yksityistämisiä, liikelaitostamisia, ulkoistamisia. Pidämme arvokkaana galluppien tuloksissakin todettuja kansalaisten enemmistön mielipiteitä siitä, että julkisina palveluina verovaroilla – tässä todella rikkaassa maassamme – on tuotettava laadukkaita palveluja ammatti-ihmisten toimesta. – Ja sitä, että ammatti-ihmisille maksetaan vaativasta työstä oikeudenmukainen palkka – toisin kuin nyt. Verovarojen osalta voidaan tuloja kasvattaa huikeasti jo pelkästään sillä, että pannaan kaikki pörssiosakekauppa verolle, sen sijaan, että nyt laki suosii rahalla ja rikkauksilla keinottelua. Asunto-osakkeestasi maksat veroa, mutta pörssiosakkeita voit ostaa ja myydä miljoonilla ilman että verottaja saa puusenttiä.
Käsityksemme mukaan ihminen ei voi olla kauppatavaraa, ei kilpailutettava myynnin kohde, vaikka nyt jo vanhusten hoivapalveluja on vuosia kilpailutettu ja jossain kunnassa jopa huostaan otettujen lasten sijoituksetkin on jo kilpailutettu.
Näin ei voi olla oikein. Me emme voi alistua siihen, että markkinat määräävät ja kilpailuttamien ratkaisee. Mutta tämä liittyy kunta- ja palvelurakennehankkeisiin, joihin liittyen viimeksi lauantaina uutisoitiin jo selvästi kuntien pakottamisesta suuriin toimintayksiköihin.
Ei se lisää palvelujen määrää eikä laatua!
Se ei voi tuoda taloudellisuutta, vaikka sisäministeriöstä asiaa niin perusteltiin.
Lähipalvelut loppuvat, matkat hoitoihin, lääkäreille, kouluihin, päivähoitoon pitenevät, yksiköt suurenevat. Matkan teko liikenteessä ei ole ekologiaa eikä ekonomiaa. Molemmat merkitsevät taas lisää kustannuksia kotitalouksille.
Pahinta mitä siihen liittyy, on se, että ihmisten pahoinvointi kasvaa:
- lapset ovat entistä levottomampia ylisuurissa ryhmissä,
- suuret koulut eivät anna rauhallista oppimisen ja kasvun ympäristöä
- entä jatkuvasti alimitoitetulla henkilöstöllä toimiva vanhainkoti, vanhusten vuodeosasto, sairaalaosasto…jossa työntekijät tekevät vajaalla henkilöstöllä useita vuoroja perä perää, ei henkilöstön määrä suhteessa hoidettaviin kasva liittämällä toiminnat yhteen;
Kukaan ei sellaisessa työssä jaksa. Läheltä piti tilanteiden määrä kasvaa ja jopa hoitovirheiden mahdollisuus lisääntyy inhimillisesti.
Väitetään, ettei Suomella eikä näin myöskään kunnilla ole varoja. Se ei ole totta.
Maamme BKT on suurempi kuin koskaan, mutta julkisen sektorin osuutta – erityisesti sosiaali- ja terveystoimen osuutta – valtion budjetissa vähennetään samanaikaisesti. Sen sijaan rahaa riittää varusteluun, asehankintoihin, sotaharjoituksiin - huolimatta siitä, että kansalaisten valtaenemmistö on sellaisia hankkeita vastaan.
Tiedämme myös, että valtaosa ihmisistä pitää sen sijaan ensiarvoisen tärkeänä julkisten palvelujen turvaamista ja parantamista – todellista parantamista. Tarvitaan lisää henkilökuntaa, ja lisää monenlaisia resursseja. Siitä syntyy myös aikaa tehdä työ laadukkaasti, opettaa hyvin, kuulla lasta, pysähtyä sairaan ja vanhuksen luo hetkeksi kuulemaan myös häntä.
Turkulaiselta geriatrian professori Kivelältä on tässä kuussa valmistumassa valtioneuvoston tilaama raportti. Siinä nousee lukuisia kriittisiä asioita esiin vanhustenhuollosta. Samanlaisia raportteja tarvittaisiin päivähoidosta, opetuksesta, sosiaali- ja terveydenhuollosta.
Toki työntekijöinä tiedämme ongelmat, mutta kun meitä ei uskota.
Päättäjät vain ihmettelevät. Tai kertovat, että kaupungilla ei ole varaa.
Kotikaupunkimme Turku loistaa valitettavasti sillä, että se tuottaa terveyspalvelut huippuedullisesti verrattuna moniin muihin suuriin kaupunkeihin. Mitä se merkitsee työn laadussa tai hoidon tasossa, kenen niskanahasta tulos on otettu ja millä hinnalla?
Työntekijä ei voi hyvin. Ei riitä se kehu, että meillä on osaava ja sitoutunut henkilökunta. Se tiedetään, muttei se ole mikään pörssissä noteerattava spekulatiivinen hyödyke nimeltä kapitaali, vaan kyse on ihmisestä rajallisine voimavaroineen.
Suomi loistaa tilastojen loppupäässä, kun katsotaan OECD-maiden tilastoja, miten yhteiskunnassa huolehditaan terveydenhuollosta – siinä edustamme eurooppalaista häntäpäätä.
Maamme oli yksi ensimmäisiä, joka sopeutti budjettinsa EMU - kriteereihin. Nyt me elämme niiden kriteerien varjossa. Julkisen sektorin tilalle rakennetaan yksityisiä palveluja, sairaaloita, kokonaisia terveystaloketjuja. Pätkätyöläisyys ja työehtojen epävarmuus kuntasektorilla kasvavat. Yksityinen tekee bisnestä ja tuottaa omistajilleen voittoa, - sitähän varten se on, sen me ymmärrämme.
Ei ole huono bisnes, kun kerää päältä hyväkuntoiset hoidettavat ja helposti leikattavan kirurgian. Ja verovaroistamme koottu raha palaa! Komplikaatiot ja paljon työtä vaativa hoito siirtyy sen sijaan kunnalle, jossa työstä tulee entistä raskaampaa ja myös kalliimpaa. Ei ihme, että yksityisellä on varaa kehua hoitavansa halvalla.
Hyvät ystävät ja työtoverit, niin paljon olisi sanottavaa tässä tilanteessa ja näistä asioista. Nyt työn alla olevat budjetit on kuitenkin saatava turvaamaan kansan enemmistön tahdon mukaisesti palvelujen kehittämistä, henkilökunnan lisäämistä ja parempia palkkoja. Niin ei tapahdu yksityistämisellä eikä ulkoistamisilla. Se vain lisää eriarvoisuutta, joka puolestaan tuo meidät yhä syvemmälle tähän noidankehään. Eriarvoisuus kasvaa niin työtekijöiden keskuudessa kuin palvelujen käyttäjien kesken, aivan kuten eriarvoisuus kasvaa koko yhteiskunnassa.
N y t, t y ö t o v e r i t j a k u n t a l a i s e t, on korkea aika paremmille palveluille, on aika paremmille palkoille sosiaali- ja terveydenhuollossa, jotta nuoret hakeutuisivat taas näille aloille, on aika kaikin tavoin julkisen sektorin palvelujen ja toiminnan nostamiselle uudelleen sille kunniapaikalle joka sille kuuluu, ja osoittaa siihen voimavarat. Sen takana on myös kansamme enemmistö! Siksi mekin olemme täällä!
|