Camilla Kantolan puhe Turun punaisten haudoilla

27.1.2013

Tänään Suomen työväenvallankumouksen alkamisesta on 95 vuotta. Olemme kokoontuneet punaisten haudalle kuten joka vuosi. Haluamme tällä tavoin edelleen muistaa niitä, jotka kuolivat lähes sata vuotta sitten sen seurauksena, että he yrittivät tehdä Suomesta oikeudenmukaisemman paikan.

Enää ei taida olla elossa tämän kyseisen sodan veteraaneja. Heidän sukuaan ja jälkeläisiään on kyllä elossa, ja lähes sata vuotta vanhoilla tapahtumilla on sitä kautta vaikutusta nykypäiväänkin.

Miksi työväenvallankumouksessa toimineita ihmisiä on hyvä muistaa? Koska heidän teoillaan oli muutakin merkitystä sen jälkeen tapahtuneisiin asioihin. Koko Suomi ei olisi tällainen, jos sotaa ei olisi käyty.

Vallankumous oli täysin toisenlaista ja paljon vakavampaa luonteeltaan kuin poliittinen toiminta nykyaikana. Yhteiskunnalliset ristiriidat olivat kärjistyneet, sota seurasi ja aseellinen taistelu hävittiin. Mutta valkoisen osapuolen yritys vaientaa punainen osapuoli sodan jälkeen ei tuottanut tulosta.

Koska ihmiset eivät tuosta vain unohtaneet tavoitteitaan paremman, sosialistisen yhteiskunnan toteuttamisesta eivätkä yhteiskunnalliset ongelmat hävinneet mihinkään itsestään, hallitus joutui toteuttamaan seuranneina vuosina ja vuosikymmeninä melkoisesti uudistuksia, joita punaiset olivat vaatineet, vähän kerrallaan. Suomea muutettiin vähitellen myös demokraattiseksi, mitä se ei ollut kun valkoiset ottivat vallan. Demokratia kuului sekin punaisten vaatimuksiin jo ennen sodan syttymistä.

Myös toiseen suuntaan on tapahtunut kehitystä, koska kapitalismiin olennaisena kuuluva ajatusmaailma pyrkii muuttamaan yhteiskuntarakenteet kestämättömiksi. Kuitenkin aina kun on ollut ihmisiä, jotka ovat osanneet tai jaksaneet tehdä yhteistyötä taistellakseen heikommassa asemassa olevan puolesta, tämä taistelu on kannattanut, tavalla tai toisella.

Vallankumouksessa ja sen jälkimainingeissa kuolleet punaiset ovat kaikille tärkeitä ihmisiä, jotka on hyvä muistaa, koska he yrittivät saada aikaan paremman maailman.