|
Hyvät Toverit,
91 vuotta sitten vastasyntynyt Suomen maa kuohui, kun pitkäaikaiseen riistoon ja nälkään kyllästynyt köyhälistö päätyi voimakeinoin hakemaan omakseen niitä perusoikeuksiaan, joita jo kauan oli kaivattu ja vaadittu. Torpparit ja tehdastyöläiset, yhteiskunnassa vähäosaisimpaan asemaan joutunut kansanosa, jota porvarit ja maanomistajat olivat jo pitkään Suomen suuriruhtinaskunnan aikana alistaneet, kokivat hetkensä koittaneeksi kansamme itsenäisyyden myötä ja nousivat rohkeasti järjestäytymään ja aseellisin voimin tavoittelemaan vapauttaan ja sitä kansanvallan mukanaan tuomaa elinolojen parannusta, johon nämä raskaan työn raatajat olivat enemmän kuin oikeutettuja.
Me olemme saapuneet tänne tänä työväen juhlapäivänä kunnioittamaan kaikkia niitä, jotka ovat henkensä antaneet yhteisen aatteemme edestä. Vuoden 1918 punaiset sankarit eivät ole unohtuneet myöskään nuoremmilta ikäluokilta. Heidän vakaumuksensa ja kärsimyksensä muistuttavat meitä tänäkin päivänä siitä, että paremman yhteiskunnan eteen voi ja pitää taistella.
Jotain siitä sisusta, jolla suomalaiset työläiset ovat pysyneet uskollisina aatteelleen, kertoo tämäkin tositarina luokkasodan ajalta. Erään Luostarinmäellä asuneen työläisnaisen, suutarin ammatiltaan, mies oli viety Tammisaaren vankileirille ja tapettu nälkään. Tämä ei kuitenkaan työläisten piinaamisesta nauttiville valkoisille lahtareille riittänyt. Piti vielä piestä pienen lapsen äiti ja talloa murskaksi viimeisimmätkin siemenperunat, jotka tämä nainen oli istuttanut kallioiden multaisiin koloihin.
Vaan eipä nainen luovuttanut. Eikä hylännyt aatettaan, vaikka kuinka uhkailtiin. Voitto fasismista tuntuikin varmasti entistäkin makeammalta, kun Suomen kommunistinen puolue vihdoin sai laillisen oikeuden toimia! Demokratialla ja sosialismilla oli jälleen mahdollisuus. Äänestyslipukkeeseenkin kelpasi kirjata kommunistin numero.
Tämän päivän haasteet ovat erilaisia, mutta meidänkään ei missään nimessä tule luovuttaa. Sen me vähintäänkin olemme velkaa tämän hautausmaan pois nukkuneille. Kansainvälinen finanssikriisi murjoo ihmiselämiä ympäri maailmaa ja rasismi sekä fasismi nostavat päitään esiin jo täällä Suomessakin.
Toverit,
Miten tähän tulisi suhtautua? Mitä voimme tehdä? En voi kyllin korostaa, kuinka tärkeää vasemmiston yhtenäisyys on tällaisena aikana. Vuonna 1918 ei ollut tällaisia sisäisiä toria. Poistakaamme syntyneet erimielisyydet nyt, vuonna 2009. Tiedän, että yhteistyötä on jo tarjottu monelta suunnalta. On meidän kaikkien yhteinen velvollisuus myös tarttua näihin kädenojennuksiin. Kaikkea ei varmastikaan korjata yhdessä yössä, mutta porvarien yöunet on pilattava sillä tiedolla, että yhteisiäkin rintamalinjoja löytyy.
Lainatakseni pätkän Balladi Toveri Viljasesta: Se kutsuu vanhan hautaamaan ja uutta rakentamaan. Se kutsuu Suomen työläisiä suureen rintamaan. Se kutsuu meitä rakentamaan paremman maailman.
Kaikki toverimme eivät suinkaan ole kaatuneet vuoden 1918 luokkasodan melskeissä. Arjessa käytävän luokkataistelun myötä myös ajan hammas on nakertanut monen hienon työläisnaisen ja -miehen elämän loppuun. Kunnioittakaamme myös heitä tänä toukokuisena aamuna. Monissa muissa maissa, kuten Kuubassa ja Venäjällä, ovat toverimme joutuneet kokemaan vaikeita aikoja. Onkin hyvä muistaa, ettei kenenkään panos liikkeelle sosialistisen maailman puolesta ole mennyt hukkaan.
Pitäkäämme vielä hiljainen hetki kaikkien maailman tovereiden kunniaksi.
|